Matta valkoinen Two Cups -lattiavalaisin tuo sisustukseen keveyttä ja rauhallisuutta. Sen selkeälinjainen muotoilu sulautuu vaaleisiin sävyihin ja korostaa tilan avaruutta, mutta toimii yhtä luontevasti myös kontrastina tummempaan sisustukseen.
Kaksi valaisinkupua mahdollistavat valon suuntaamisen sekä suoraan työskentelyyn ja lukemiseen että seinän tai katon kautta epäsuoraksi yleisvaloksi. Monipuolinen valaistus tekee valaisimesta toimivan valinnan olohuoneeseen, makuuhuoneeseen, lastenhuoneeseen tai työtilaan.
Valaisin valaisee samanaikaisesti molempiin suuntiin. Halutessaan valaistuksen vain toiseen suuntaan, voi toisen polttimon irrottaa.
Sisustusarkkitehti Marjut Nousiaisen suunnittelema Two Cups yhdistää käytännöllisyyden ja persoonallisen muotoilun. Valkoinen mattapinta viimeistelee ilmeen hillitysti ja antaa valaisimen sopia osaksi niin skandinaavista, modernia kuin ajattomampaakin sisustusta.
”Tarvitsen aamuisin kaksi kuppia kahvia. Siitä sai nimensä tämä valaisinkin. Tästä arkisesta, mutta tärkeästä rutiinista syntyi idea uuteen Two Cups -valaisinperheeseen. Tarinan lisäksi valaisimen taustalla on vahva käytännön tarve. Sisätiloissa kaivataan sekä pehmeää epäsuoraa valoa että suoraa työskentelyvaloa. Two Cups tarjoaa molempia: valaisin muodostuu kahdesta kuvusta, joista toinen valaisee ylös ja toinen alas.Olen lopputuloksesta erittäin onnellinen ja kiitollinen. Toivottavasti tämä mallisto tuo valoa ja iloa myös teidän arkeen ja projekteihin!-Marjut Nousiainen”
- Väri: matta valkoinen
- Materiaali: metalli
- Korkeus: 161 cm
- Kuvun halkaisija: 16 cm
- Valonlähde: 2 × E27, max 40 W (polttimot eivät sisälly)
- Virtakytkin johdossa
- Suunnittelija: Marjut Nousiainen
Valaisin Grönlund
Valaisin Grönlund on suomalainen valaisinvalmistaja, joka on suunnitellut laadukkaita valaisimia koteihin ja julkisiin tiloihin jo vuodesta 1981. Mallistot syntyvät Grönlund Design Teamin sekä kotimaisten ja kansainvälisten muotoilijoiden yhteistyönä, yhdistäen ajattoman muotoilun, käytännöllisyyden ja korkealaatuisen viimeistelyn.
Valaisin Grönlundin valikoimasta löydät design-valaisimia niin koteihin, hotelleihin, ravintoloihin kuin muihinkin vaativiin julkisiin kohteisiin. Jokainen valaisin on suunniteltu luomaan tilaan toimivaa valaistusta, miellyttävää tunnelmaa ja viimeisteltyä ilmettä.
Leveys: 28 cm
Syvyys: 30 cm
Korkeus: 161 cm
Paino: 6,5 kg
Johdon pituus n. 210 cm.
Toimitetaan osissa.




















Reviews
There are no reviews yet.